Siirry suoraan sisältöön
Etusivu » Ajankohtaista » Kosmetiikan ostaminen verkosta vakiinnuttanut paikkansa – noin puolet kuluttajista asioi verkossa

Kosmetiikan ostaminen verkosta vakiinnuttanut paikkansa – noin puolet kuluttajista asioi verkossa

Etusivu » Ajankohtaista » Kosmetiikan ostaminen verkosta vakiinnuttanut paikkansa – noin puolet kuluttajista asioi verkossa

Kiinnostus kosmetiikan[1] digiostamiseen näyttää tasoittuneen vuoden 2020 voimakkaan kasvun jälkeen: puolet suomalaisista on ostanut kosmetiikkaa verkkokaupasta, kertoo Kosmetiikka- ja hygieniateollisuus ry:n kuluttajatutkimus[2]. Kulutustottumukset vaihtelevat eri kuluttajaryhmien välillä. Esimerkiksi 25–34-vuotiaat suosivat muita ikäryhmiä enemmän verkkokauppaa ja 23 %: a ostaa suurimman osan kosmetiikastaan verkosta.

Ostoskorista löytyy tasaisesti kaikentyyppistä kosmetiikkaa
Eroja ostotottumuksista löytyy myös naisten ja miesten välillä. Naiset ovat miehiä aktiivisempia ostamaan kosmetiikkaa verkosta. Heistä 63 % kertoo asioineensa kosmetiikan verkko-ostoksilla, kun taas miehistä 36 % on tehnyt saman. Ikäryhmien välillä tilastollisesti merkittävää eroa siinä, mitä ostetaan, on ainoastaan meikeissä: 25–54-vuotiailla näitä tuotteita päätyy ostoskoriin muita ikäryhmiä useammin.

Naisten verkko-ostoskoriin päätyy useimmin ihonhoitotuotteita, kuten kasvo- tai vartalovoiteita. Miehet puolestaan ostavat erityisesti henkilökohtaisen hygienian tuotteita kuten deodorantteja, vaikka myös naiset yhä useammin ostavat verkkokaupasta henkilökohtaisen hygienian tuotteita. Vuodesta 2019 vuoteen 2022 henkilökohtaisia hygieniatuotteita verkosta ostavien naisten määrä on kasvanut 48 %:sta 55 %:iin.

Hinnalla merkitystä ostopaikan valintaan
Hinta on pysynyt vuodesta toiseen yleisimpänä syynä suosia kosmetiikan digiostamista, vaikka tätä arvottavien määrä valintatekijänä on hieman laskenut. Esimerkiksi 18–24-vuotiaista 55 % ilmoittaa hinnan tärkeimmäksi tekijäksi suosia kosmetiikan digiostamista ja hinnan merkitys korostuu muita ikäryhmiä enemmän. 35–44-vuotiaille hinta puolestaan merkitsee vähemmän kuin muille ikäryhmille. Heille ratkaisevaa verkkokaupan käyttämisessä on ostosten helppous. Lisäksi naisille hinnalla on suurempi merkitys kuin miehille (55 %/44 %).

Hinnan lisäksi on lukuisia muita syitä sille, miksi halutaan käyttää verkkokauppaa. Miehet mm. optimoivat ostoskoriaan, naisille ostosten tekemisen helppoudella on painoarvoa. Ajansäästämisen merkitys on laskenut vuosien saatossa, vaikka mainitaankin merkittävänä syynä digiostamiseen. Koronan vaikutus verkko-ostoksiin on myös vähentynyt vuoden 2020 lopusta. Yli 65-vuotiailla sen vaikutus näkyy eniten (25 %), vähiten 18–24-vuotiaiden keskuudessa.

Kuluttajat haluavat usein testata kosmetiikkaa tai nähdä esimerkiksi tuotteen värisävyn ennen ostopäätöstä, mikä vaikuttaa joillain siihen, että suosii kivijalkakauppoja. Kivijalkakauppojen valikoimat koetaan myös kattavaksi, mikä joillain siihen, ettei osta kosmetiikkaa verkosta. Yksittäisistä syistä postikulut koetaan usein myös verkkokaupan negatiivisena asiana.

Kosmetiikan digiostaminen on vakiinnuttanut paikkansa ja 40 % kaikista vastaajista, naisista jopa 52 %, aikoo ostaa todennäköisesti kosmetiikkaa verkosta tulevien kuuden kuukauden aikana.

Lisätietoja:

Eeva-Mari Karine / Asiantuntija, Kosmetiikka- ja hygieniateollisuus ry
eeva-mari.karine (at) kosmetiikkajahygienia.fi / p. 050 338 4236


[1] Kosmetiikkaa ovat tuoksut, meikit, ihon- ja hiustenhoitotuotteet sekä henkilökohtaisen hygienian valmisteet.

[2] Kosmetiikka- ja hygieniateollisuus ry selvitti Kosmetiikkaa verkosta -kuluttajakyselyllä suomalaisten kosmetiikan ostoa verkkokaupoista sekä ostohalukkuuteen vaikuttavia tekijöitä. Tutkimus toteutettiin Bilendin toimesta viikolla 8 ja siihen vastasi 1000 suomalaista. Otos edustaa 18–75-vuotiasta väestöä sukupuolen, iän ja asuinalueen mukaan. Tutkimus on tehty myös vuosina 2018, 2019 ja vuonna 2020 viikoilla 8 ja 42.