Kosmetiikan mainonnassa käytetään muun muassa tosiasiaväittämiä, jotka antavat tietoa tuotteen ominaisuuksista, laadusta ja käyttökohteesta. Lisäksi ne edistävät kosmetiikka-alan innovointia ja kilpailua. Väittämät eivät kuitenkaan saa olla itse keksittyjä, vaan niiden tulee perustua näyttöön. Valmistajalla on vastuu tietojen oikeudellisuudesta, testimenetelmien valinnasta ja tutkimustulosten esittämisestä valvovalle viranomaiselle pyynnöstä.
Väitteet voivat liittyä kosmetiikkatuotteen
- vaikutukseen ”kosteuttaa”,
- raaka-aineisiin ”uudistaa ihoa”,
- aistilliseen vaikutukseen ”saa ihon tuntumaan sileältä”,
- näiden yhdistelmiin tai
- vertailuun ”uusi, parempi koostumus”.
Koska tutkimusmenetelmät kehittyvät jatkuvasti, ei ole erikseen määritelty, mitkä tutkimusmenetelmät ovat hyväksyttyjä väitteiden näytön todentamiseen. Valmistaja päättää omaan asiantuntemukseensa perustuen, mitä menetelmiä niiden todentamiseen käytetään, ja ovatko valitut menetelmät tarkoituksenmukaisia ja riittäviä. Näytön tulee olla luotettavaa, relevanttia ja riittävää, ja se voi perustua yleisesti tiedossa olevaan tieteelliseen tietoon, kokeellisiin tutkimuksiin ja kuluttajien itsearviointeihin. Yhdistämällä erilaisia tutkimusmenetelmiä voidaan esittää monipuolisempi kuva tuotteen vaikutuksesta ja käyttökohteesta.
Raaka-aineen vaikutus ja turvallisuus testataan soluviljelmällä
In vitro -testeillä tarkoitetaan laboratoriossa, esimerkiksi koeputkessa tai petrimaljalla, tehtäviä testejä, joissa tutkittavaa ainetta testataan soluviljelmälle. Näillä testeillä voidaan tutkia aineosan turvallisuutta sekä vaikutusta. Esimerkiksi raaka-aineen ihosoluja uudistava vaikutus testataan in vitro -menetelmällä.
Tällä menetelmällä saadaan aikaan objektiivinen tulos: testiolosuhteet ovat kontrolloidut ja mitattavat sekä tutkimukseen vaikuttavat muuttujat, kuten tutkijan oma tulkinta tuloksesta, on poistettu. Lisäksi se on kustannustehokas ja nopea tapa saada tietoa. Tämän vuoksi in vitro -menetelmää käytetään usein tuotekehityksen alkuvaiheessa.
Käyttökokemusten ja vaikutuksen testaaminen ihmisellä
In vivo –tutkimuksissa valmista kosmetiikkatuotetta testataan ihmisen iholle tai hiuksille. Näin saadaan tietoa tuotteen vaikutuksesta todellisessa käytössä. Esimerkiksi kliiniset tutkimukset ja itsearvioinnit ovat in vivo -tutkimuksia.
Kliinisissä tutkimuksissa käytetään vapaaehtoisia koehenkilöitä valvotuissa olosuhteissa ja tuloksen arvioi tai mittaa lääkäri tai muu tieteellisesti pätevä henkilö, ei koehenkilö itse. Ihon kosteuspitoisuuden muutosten mittaaminen voiteen käytön jälkeen on tyypillinen kliininen tutkimus. Mittaukseen voidaan käyttää laitetta, joka arvioi ihon kosteuspitoisuutta. Tämän avulla voidaan luoda esimerkiksi väite “parantaa ihon kosteuspitoisuutta”. Toinen tapa on, että tulosta arvioi pätevä asiantuntija ennalta määrätyn asteikon avulla. Nämä tulokset voidaan määritellä objektiivisesti.
Itsearvioinnissa valittu kohderyhmä testaa tuotetta tietyn ajan ja antaa siitä henkilökohtaisen arvionsa. Tällaisella tutkimuksella voidaan tuottaa käyttöä tai vaikutusta kuvaavia tietoja esim. ”98 % tunsi ihonsa kiinteämmäksi”. Testausmenetelmä kuvaa parhaiten sitä, millaisia vaikutuksia tuotteen ostaja voi odottaa tuotteelta. Testihenkilöinä voivat toimia kuluttajat tai koulutettu asiantuntijapaneeli. Testien tuottama tieto on subjektiivista. Tietyissä tapauksissa asiantuntijapaneelista saadut tulokset voidaan katsoa objektiivisiksi, jos niissä on käytetty standardoituja ja kontrolloituja olosuhteita ja toistettavuudesta on vahvaa näyttöä.
Tietokonemallinnus löytää raaka-aineiden uudet käyttötavat
In silico -tutkimuksissa käytetään tietokoneohjelmia / -mallinnuksia, joissa kuvataan esimerkiksi aineen rakenteita matemaattisten mallien avulla. Menetelmällä voidaan nopeuttaa uusien aineiden löytämistä, löytää tunnetuille aineille uusia käyttökohteita tai ennustaa ihon läpäisevyyttä. Mallinnuksen avulla voidaan selvittää esimerkiksi iholle ja hiuksille tärkeä proteiini, analysoida tämän rakennetta, ennakoida proteiinin toimintaa ja selvittää sen turvallisuus ja tehokkuus.
Aurinkosuojia testataan usealla standardoidulla menetelmällä
Aurinkosuojien testaamiseen käytetään erilaisia standardoituja menetelmiä ja testauskohteita on useita riippuen, mitä tuotteen luvataan tekevän. Aurinkosuojatuotteissa SPF, UVA-suoja ja vedenkestävyys testataan eri menetelmillä. Standardoidut menetelmät ovat yhtenäistettyjä ja virallisesti määriteltyjä, jotta tulokset ovat toistettavissa ja vertailtavissa.
SPF-arvo mitataan yleensä in vivo -menetelmällä standardin EN ISO 24444:2019 mukaan. Testi perustuu ihon punoitukseen: siinä verrataan UV-energiamäärää, joka aiheuttaa vähimmäispunoituksen suojatulla ja suojaamattomalla iholla.
Vaihtoehtoisesti SPF voidaan määrittää in vitro -menetelmällä, kuten Cosmetics Europen Double Plate Method (ISO 23675:2024) -menetelmällä, jossa käytetään keinotekoista ihoa. In vitro -testaus poistaa mahdolliset tulokseen vaikuttavat tekijät. Esimerkiksi in vivo -testissä ruskettunut iho voi vääristää tuloksia. Tätä ongelmaa ei ole in vitro –testauksessa.
SPF kertoo, kuinka tehokkaasti aurinkosuojatuote suojaa ihoa palamista aiheuttavalta UV-säteilyltä. Se ei kuitenkaan kerro tuotteen antamasta suojasta UVA‑säteitä vastaan. Siksi on täysin mahdollista, että korkean SPF-luvun tuote ei tarjoa riittävää UVA-suojaa. UVA-suojan arviointiin käytetäänkin omia, erillisiä testimenetelmiä. Tällä hetkellä UVA-suojan tulee olla vähintään 1/3 SPF:n suojasta.
UVA-suoja arvioidaan tavallisesti in vitro -standardin ISO 24443:2012 mukaisesti mittaamalla, kuinka hyvin tuote estää UVA-valon läpäisyä ihon karheutta jäljittelevän kalvon läpi ennen ja jälkeen esivalotuksen.
Lisäksi UVA-suojaa voidaan testata in vivo -menetelmällä standardin ISO 24442:2011 mukaisesti. Tutkimuksessa tarkastellaan, kuinka paljon aurinkosuojatuote hidastaa UVA-säteiden aiheuttamaa ihon tummumista, eli ruskettumista, verrattuna suojaamattomaan ihoon.
Aurinkosuojan vedenkestävyys testataan ISO 16217:2020 standardin mukaan. Tässä in vivo -testissä arvioidaan, miten hyvin aurinkosuojatuote säilyttää SPF-tehon koehenkilön määriteltyjen vedessä olojen jälkeen. Vedenkestävyysprosentti arvioidaan ISO 16217:2020 standardin mukaisesti.
Tutkimusmenetelmiä ohjaavat parhaat käytänteet
Kosmetiikan väittämäsetuksen (EU) 655/2013 mukaisesti tutkimusmenetelmien tulee olla valideja, luotettavia ja toistettavissa olevia sekä huomioitava eettiset näkökulmat.
Kokeellisissa tutkimuksissa tämä tarkoittaa luotettavia ja toistettavissa olevia menetelmiä, tutkimusprotokollaa ja luotettavaa tutkimustulosten arviointia ja tulkintaa. Itsearviontiin perustuvan tutkimuksen tekemisessä tulee huolehtia tilastollisista ja eettisistä periaatteista, tutkimusprotokollasta, kyselyn sanamuodoista ja tuloksen tulkinnasta. Julkaistun tiedon käytön tulee olla relevanttia kyseiselle kosmeettiselle tuotteelle ja siitä tehdylle väitteelle.
Valmistaja ei välttämättä tee itse kaikkia tutkimuksia, vaan esimerkiksi raaka-ainetoimittaja voi olla tehnyt tutkimuksen raaka-aineen vaikutuksesta. Uusien raaka-aineiden tai vaikutusten kohdalla näyttöä varten tarvitaan uusia testituloksia. Tunnettujen, pitkään käytössä olleiden raaka-aineiden väittämiin voidaan puolestaan käyttää jo saatavilla olevaa tieteellistä näyttöä. Tällaisessa tapauksessa on huomioitava näytön lähde ja alkuperä, näytön relevanssi tuotteeseen tai väitteeseen sekä aineiston luotettavuus ja perusteellisuus.
Kirjoittaja: KH:n harjoittelija, estenomiopiskelija Miia Mäki-Haapoja
Lisätietoja:
Cosmetics Europen ohjeet kosmetiikkatuotteiden väitteiden todentamiselle.
CTPA:n (Iso-Britannian Kosmetiikka- hygienia- ja hajusteteollisuuden yhdistys) ohje väitteiden tekemiseen.
In silico -tutkimusmenetelmästä: How In silico Innovation is Transforming Cosmetic Ingredient Discovery and Development | Cosmetics & Toiletries